Atrian tukku- ja vientikauppa
Atria on tehnyt lihakauppaa Suomessa yli sata vuotta. Ensimmäiset lihakaupat teimme 1903, jonne saakka Atrialaisen yritysryhmän juuret ulottuvat. Osaamista lihasta, lihan käsittelystä ja lihakaupasta on kertynyt Atrialle usean sukupolven ajalta ja pitkä historia kertoo menestyksestä ja asiakkaidemme luottamuksesta. Olemme Suomessa lihan tukkukauppaa tekevistä yrityksistä suurin ja johtava lihan käsittelijä. Sopimustuotantotiloillamme kaikkialla Suomessa kasvaa lähes puolet maassa teurastettavista suomalaisista sioista, naudoista ja siipikarjasta. Laitoksemme ovat nykyaikaisia ja täyttävät kaikkein vaativimpienkin asiakkaiden ja kuluttajien vaatimukset. Myymme lihaa ja sivutuotteita kaikissa muodoissaan. Asiakkainamme on iso joukko kotimaan parhaita ruoka-alan yrityksiä.
Lihan viennin aloitimme jo 1970- luvulla ja viennistä onkin muodostunut yksi lihakauppamme tukipylväitä. Viennin merkittävimmät kohdemaat sijaitsevat lähialueellamme. Lähialueviennin lisäksi viemme asiakaskohtaisesti valmistettuja tuotteita valikoiduille markkinoille ympäri maailmaa. Suurimmat vientikohteet ovat Ruotsi, Venäjä, Kauko-Itä ja Baltian maat. Tukku- ja vientikaupan liikevaihto on lähes 80 miljoonaa euroa ja sen osuus Atria Suomen liikevaihdosta on noin 10%.
|
|